Merkittävimmät opettajani- kolmeosaisen kirjoitussarjan ensimmäinen osa

Olen vuosien aikana käynyt lukemattomia erilaisia kursseja liittyen hevosiin, ihmisiin, kehonkäyttöön, tietoisuuteen, hoitamiseen ja niin edelleen. Uusien näkökulmien saaminen tuo mukanaan yleensä aina jotain ajatuksia myös omaan toimintaani. Kaikista koulutuksista ja kursseista huolimatta, tai niistä johtuen, huomaan usein palaavani myös tietyn asian äärelle.

Mitä joku tietty hevosyksilö on minulle opettanut, miten tuo hevosyksilö oppinsa antoi ja minkälainen prosessi siihen liittyi. Olen kohdannut näiden vuosien aikana monia hevosia, osa on koskettanut enemmän ja opastanut selkeämmin. Minulla on kuitenkin ollut tähän mennessä kolme merkittävää hevosopastajaa, jokainen niistä on tullut eteeni erilaisissa tilanteissa ja erilaisista lähtökohdista.

Näiden hevosten takia olen tässä ja tällaisena, kuin nyt olen. Matkalle ja prosessiin on mahtunut paljon. Minulle näiden mestariopettajien kohtaaminen on merkinnyt oman itseni ja elämäni löytämistä sekä sen vahvistumista, mitä haluan tehdä ja miten. Jos haluat lukea matkastani pidemmän kaavan mukaan, olen kirjoittanut kokemuksistani kirjan.

Tässä kirjoitussarjassa kerron lyhyesti tärkeimpiä oppeja, joita sain. eräältä elämässäni vahvasti vaikuttaneelta tammahevoselta. Jonka ulkokuori oli kova, mutta jonka sisus oli täyttä lempeyttä.

Ovi erilaiseen näkökulmaan

Jälkikäteen on helppo nähdä ja ymmärtää, miten vähän tiesinkään. Kuinka jokin päälleliimattu ja enemmän tai vähemmän tarkkaan harkittu tyyli toimia ja elää voi alkaa murenemaan pikkuhiljaa.

Olen ollut siinä mielessä onnellisessa asemassa, että en koskaan ole viettänyt riittävän pitkää aikaa ympäristössä, jossa minuun olisi iskostunut uskomuksina totuuksia, joihin vankkumaton uskominen olisi saanut tarkoitukset pyhittämään keinot. Olin kuitenkin jossain matkan varrella saanut itseni ajattelemaan, että minä toimin rationaalisesti ja liikoja tunteilematta. Hevoset ja asiat otetaan asioina ja ongelmat on tehty ratkaistaviksi järkeilyllä.

Minulle avautui uudenlainen erilainen maailma, jossa hevoset ja asiat eivät olleet enää vain asioita. Uudenlaisessa maailmassa hevonen oli ensisijaisesti ystävä ja yksilö. Kun ovi erilaiseen näkökulmaan aukeni raolleen, en osannut tai halunnut enää laittaa sitä kiinni. Hetken keikuin välimaastossa, jossa mielen tasolla tapahtuva prosessointi meni välillä taakse ja välillä eteenpäin.

Yksilöllisyys ja tarina

Sain oppia ja nähdä, miten hevosen historia ja tarina hevosen takana vaikuttaa siihen minkälainen hevonen on. Sain oppia, miten hevosella olevaan ajatukseen maailmasta ja ihmisistä pystyi vaikuttamaan, kun osasi kuunnella ja kunnioittaa. Kun yritti parhaansa, vaikka varmasti kaikki ei teknisesti aina ollutkaan sieltä parhaimmasta päästä, ja hevonen vastasi yrityksiin näyttämällä itsestään enemmän, luottamalla ja olemalla enemmän oma itsensä.

Sain nähdä, mitä hevoselle tapahtuu, kun se saa olla oma itsensä ja tulee kuulluksi. Olin tuolloin vasta omankin matkani alussa, paljon tarinoita takanani, joista oli hyvä päästää irti. Opettelimme yhdessä ja mitä enemmän uskalsin kuunnella ja mitä syvemmälle menin, sitä enemmän löysin empatiaa, armollisuutta ja myötätuntoa.

On inhimillistä tuntea

Kohtasin vähän luovuttaneen hevosen, jonka perusasenne moneen asiaan oli hieman vastusteleva. Ei vastusteleva siksi, että kyseessä olisi ollut jokin asenne, vaan koska elämä oli opettanut. Pääsee helpommalla kun on vähän yrmeä ja pitää pientä etäisyyttä. On helpompaa mennä kauemmas itsestään ja omista tuntemuksistaan kuin kuunnella niitä.

Asioiden avautuessa ajattelin ensin vain auttavani hevosta erilaisissa asioissa, en tajunnut, että hevonen teki samaa minulle. Siinä me olimme, kaksi vähän eksynyttä, etsimässä tietä, jonka emme tietäneet olevan olemassa.

Kuka olet

Ei voi liikaa korostaa sitä, miten tärkeää on saada yksilöt tuntemaan olonsa kuulluksi ja nähdyksi. Se on tärkeää ihmiselle ja hevoselle. Yhtä tärkeää on myös se, että tuolla nähdyksi ja kuulluksi tulemisen hetkellä on vastassa avoimuus ja lempeys, ei tuomitsevuus ja rajoitukset.

Monet meistä tietävät, kuinka paljon meille syötetään sitä, minkälaisia meidän tulisi olla, mitä meidän pitäisi tehdä ja saada aikaiseksi. Jotta olisimme hyviä ihmisiä, jotta olisimme arvokkaita ja jotta olisimme tärkeitä. Siirrämme näitä samoja odotuksia hevosiin, joiden tulee olla tietynlaisia ja toimia tietyllä tavalla.

Ja kaikkien näiden odotusten ja suoristusten keskellä on pieniä, hiljaisia ja yksinäisiä sieluja, jotka vain toivovat, että joku näkisi tekemisen ja päälleliimatun olemisen taakse. Ymmärtäisi ja hyväksyisi erilaisuuden, herkkyyden, ominaispiirteet ja ihan vaan yksinkertaisesti sen, että jokainen on oma yksilöllinen itsensä.

Mihin tie vei?

Tie vei mutkien ja kivikoiden kautta syvemmälle. Tie vei epäuskon, toivottomuuden ja tuskan kautta aivan uusille reiteille, joilta löytyi pienet ilot ja onnen hetket, kiitollisuus ja lopulta syvä suru. Tie vei myös ymmärryksen, myötätunnon ja tunteiden tunnistamisen äärelle.

Moni asia ei tule elämäämme helposti ja ilman pettymyksiä, eikä se ole tarkoituskaan. Usein jälkikäteen ymmärrämme monien tilanteiden lahjat, vaikka ne eivät siltä tapahtumahetkellä ole tuntuneetkaan. Minulla oli lainassa jotain sellaista, joka avasi oven uudenlaiseen maailmaan. En osannut heti nähdä sitä, mutta tämä kohtaaminen oli valmistanut minut seuraavaan kohtaamiseen. Josta saat lukea kirjoitussarjan toisessa osassa.

Palaa kotisivulle tästä

P.S Löydät minut myös Facebookista