Tunne Yhteys, mistä on kyse?

Tunne Yhteys

Tunne Yhteys, mistä on kyse?

Tunne Yhteys, miten päädyin tähän nimeen ja mistä oikein on kyse. Kerron tässä tekstissä hieman siitä, mitä Tunne Yhteys minulle tarkoittaa. Miksi siitä tuli näiden palveluiden (sekä kirjan ja verkkokurssin nimi) ja miksi kyseessä tuntuu olevan niin laaja kokonaisuus, että joskus sen tiivis ja selkeä sanoittaminen tuntuu haastavalta.

Tunne Yhteys, mistä moinen nimi?

Olin vuosien ajan suunnittellut ja haaveillut, että haluaisin kirjoittaa kirjan. En vain ihan tiennyt minkälaisen. Erinäisiä kokeiluja tuli tehtyä ennen kuin päädyin kirjoittamaan lopulta hyvin itsestäänselvästä aiheeesta, eli siitä, mitä minä olen hevosilta oppinut. Kirjan nimi ei toki tullut ensimmäisenä, mutta tekstejä kirjoittaessani ja asioita jälleen enemmän läpikäydessäni se tuli mieleeni, Tunne Yhteys.

Se tuntui heti niin loogiselta oman tuplamerkityksensä vuoksi. Nimen voi ymmärtää kahdella eri tavalla ja molemmat ovat valideja. Yhteyden kokeminen ja sen tunteminen sekä tunneside tai tunteen tunteminen yhteytenä, juuri ne asiat, jotka koen kaikista tärkeimmiksi asioiksi hevosten kanssa tehdessä ja samalla ne ovat tärkeitä muussakin elämässä.

Niinpä kirjani nimeksi tuli Tunne Yhteys ja koska tämä osa palveluistani perustuu asioille, joita olen hevosilta oppinut, tuntui loogiselta nimetä myös nämä tällä samalla nimellä.

Tunne Yhteys, mitä se sitten tarkoittaa?

Tiedätkö sen tunteen, kun kohtaat hevosesi ja tiedät, että se lukee sinua kuin avointa kirjaa? Tiedätkö sen tunteen, kun huomaat hevosestasi asioita ja lukemiesi merkkien sanoittaminen voi tunta vaikealta? Tiedätkö sen tunteen, kun toimit hevosesi kanssa niin hyvin yhteen, että pelkkä ajatus tai mielikuva saa aikaan toivotun asian? Kun tiedostat sen, että hevosesi on peili sinulle ja uskallat katsoa sinne? Kun tiedostat sen, että voit oppia niin paljon, kun vain kuuntelet? Kun tiedostat sen, miten hienovaraisesti hevosesi sinulle viestii? Ja kun sinusta tuntuu, että teet hevosesi kanssa asioita yhdessä, ei niin että toinen tekee ja toinen käskee, vaan yhdessä, tiedätkö sen tunteen?

Tunne Yhteys tarkoittaa kaikkia näitä asioita ja niin paljon enemmmän. Se on oman itsensä tuntemista, hevosensa tuntemista sekä näiden kahden yhdistämistä ilman, että ihmisen ego tai halu menee kaiken muun edelle. Tunne Yhteys on yksilön arvostamista ja turvallisuuden tunnetta, joka ympäröi sekä hevosta että ihmistä. Tunne siitä, että olet kuultu, nähty ja ymmärretty. Että olet hyväksytty sellaisena kuin olet.

Tunne Yhteys on myös yhteyttä omaan kehoon ja kehomme kuuntelua. Jos kehomme ei voi hyvin, emme voi hyvin myöskään mielen tasolla. Kehotietoisuus on tärkeä osa tätä kokonaisuutta ja oma keho kohdataan aina lempeästi. Tietoisuus omasta kehosta vaatii samalla tavalla harjoittelua kuin tietoisuus mielestäkin.

Tunne Yhteys, laaja kokonaisuus

Yllä oleva teksti sen jo kertookin, kyseessä on siis laaja kokonaisuus. Ei ole kyse _vain_ maastakäsittelystä. Ei ole kyse _vain_ ihmisestä tai hevosesta. Ei ole kyse tekniikasta. Tavallaan kaiken ydin on niin yksinkertainen, tuntea kokonaisvaltaisesti yhteys omaan itseensä ja hevoseen.

Mutta kuitenkin usein toteutus on meille ihmisille vaikeaa ja hevosetkin saattavat tarvita apua monissa eri asioissa, kun erilainen polku yhdessä alkaa. Laajuus tulee yksilöllisyyden ymmärtämisestä ja siitä, että jokaisen matka on erilainen. Laajuus tulee siitä, että jokaisen ihmisen ja hevosen tarina on erilainen. On olemassa yleisiä vastauksia, mutta teitä niiden löytämiseen on yhtä monta kuin on etsijöitäkin.

Tunne Yhteys on vähintään yhtä paljon keskittymistä ihmiseen kuin hevoseen, ehkä jopa enemmän ihmiseen. Hevoset tietävät jo niin paljon ja niille on luontaista kohdata asiat niin kuin ne ovat. Meillä ihmisillä saattaa olla enemmän tekemistä oman mielemme kanssa, jotta voimme keskittyä olennaiseen.

Lopuksi

Kaiken edellä olevan takia, en ikinä voi varmaksi etukäteen tietää, mitä ohjauksessani tai kurssilla tapahtuu jokaisena hetkenä. Suuntaviivat kyllä ovat olemassa ja raamit, mutta jokainen tilanne ja yksilö määrittää sen, mitä tehdään ja miten. Kyseessä on aina yksilön kohtaaminen, ajatuksena kasvaminen ja kehittyminen, niin ihmisenä kuin hevosikkonakin.

Seuraava Tunne Yhteys-kurssini järjestetään kesäkuussa Savitaipaleella Pikkusuokin tallilla. Lue lisää täältä ja ilmoittaudu mukaan!

Jos olet kiinnostunut ohjauksesta tai kurssin järjestämisestä, ota yhteyttä suvi@suvintuulet.fi

Löydät minut myös Facebookista.

Palaa kotisivulle tästä

Kirjani

Kuvat: Ylin ja toiseksi alin Anniina Gullans, toiseksi ylin, Manteli photography


 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *